Taivaan ja maan raja on seitinohut. Kuin taivaan heijastus veteen. Tuskin huomaan rajaa.

Taivaasta voi tuntea aavistuksia maan päällä.

Enkeleitä harva on nähnyt, mutta läsnäolon on tuntenut. Tiesi sen tai ei.  En oikeastaan usko enkeleihin, mutta uskon ja luotan Jumalaan, joka voi lähettää enkelinsä meidän poluillemme. Tehtävänä enkelillä on tulla lohduttamaan, varjelemaan tai tuomaan viestiä. Joskus enkelinä saa toimia toinen ihminen.

Entäpä toisinpäin.  Kirjeessä heprealaisille on merkillinen jae. ”Älkää unohtako osoittaa vieraanvaraisuutta, sillä jotkut ovat yösijan antaessaan tulleet majoittaneeksi enkeleitä.” Tarvitsevatko enkelit majoitusta? Tarvitsevat tai eivät, enkelit ovat meille lähetettyjä vieraita. En voi kutsua heitä kylään, en voi vaatia varjelusta.

Minun tieni kulkee maan korvessa. Saan uskoa, että vierelläni on enkeleitä – vaikken heitä näe. Polku on kivinen ja välillä vaikea. Elämä on välillä pelkkää pimeää yötä. Vuorten kivisten polkujen jälkeen allani on hetken tasaista laaksoa, ja sitten taas yhtäkkiä upottavaa suota. Onneksi saan usein levätä elävän veden lähteellä. Onneksi saan katsella vettä, joka heijastaa taivasta.

Haluaisin niin kovasti tietää asioita eteenpäin. Oman tieni, huomisen polut.  Jos kyselen johdatusta, niin vastaukset tulevat kyllä ajallaan. Tänään ne tulivat laulettuna. 

 

"Valkeus kirkas päällä synkän maan,
nyt johdata!
Tietä en itse tunne ollenkaan.
Nyt johdata!
Matkaani ohjaa! Kauas näe en,
vain askelen, vaan ottaa tahdon sen.

Ennen en, Herra, koskaan rukoillut:
Nyt johdata!
Polkuni itse olin valinnut.
Nyt johdata!
Ylpeät aikeet, väärät pelkoni,
oi Herrani, ne anna anteeksi.

Herra, et kesken heitä, tiedän sen,
viet taivaaseen.
Yön yli, vuorten, soiden, virtojen
viet taivaaseen.
Aamulla kasvot kirkkaat nähdä saan,
ja valkeus ei sammu milloinkaan."

Virsi 508