Metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Tai kuiskataan. Tai vaietaan.

Vähän niin on ihmistenkin laita.

Jos olen ystävällinen niin minua kohtaan ollaan ystävällisiä. Tai no, jos ystävällisyyteeni vastataan epäystävällisyydellä on minun aika vaikea kääntää sitä toista poskea.

Metsälle on helppo olla ystävällinen. Metsälle on helppo puhua. Se kuuntelee ja vastaa. Ainakin kuiskaten.

Osaan jutella linnuille ja oraville, joskus sisiliskoille ja perhosille. ”Pysy vielä hetki siinä, että saan sinusta kuvan…” Tänään moikkasin oravaa ihan etunimeltä. Ei tuo kyllä kertonut olevansa ”Kurre”.

Kamalan Luonnon lukeminen on minulla varmaan lisännyt eläinten inhimillistämistä. Väitän kyllä, että usein eläimet ovat ihmistä inhimillisempiä. Lojaalimpia. Reilumpia.

Vastaavat kun kysytään. Vaikenevat kun on vaikenemisen aika.