Teen lakon. Lopetan huolehtimisen, huolestumisen, empaattisuuden, kiltteyden, kuuntelemisen, toisten jälkien korjaamisen ynnä muut mukavuudet.

Säikähdin. Olin koulutuksessa, jossa pelattiin korttia siis osallistujien piti etsiä kymmenien korttien joukosta omansa. Korteissa oli ominaisuuksia, vahvuuksia. Näppeihini tarrautuivat kuunteleva, herkkä, empaattinen. Yäk. Olenko tosiaan näin jumiutunut.

Onko HSP aina se kiltti, nöyrä, mukautuva varpaillaan olija. Auttaa kaveria niin mäessä kuin mäen alla ja sillä välilläkin. Eikä sano pahaa sanaa vaikka miten harmittaisi toisen sanat tai käytös. Yksin sitten huokailee mieli pahoillaan.

 Jaan ystävällisyyttä.  Ja aika usein minä olen se joka ylläpitää kaveruutta. Pidän yhteyksiä yllä. Kyselen kuulumisia vaikkei toista kiinnostaisi pätkääkään minun kuulumiseni.

Joulukorttiystävyyksistä olen pyristellyt ulos. Naamakirjaystävyyksiä en jaksa kannatella jos ne roikkuvat minun aktiivisuuteni varassa. Tietenkin IRL harvenee kaikki sellainen yhteydenpito joka on yksipuolista. Rekeä ei kukaan näillä keleillä jaksa vetää.

Metkasti lausui joku, että sukua ei voi valita – ystävät voi. Onneksi minulla on hyviä ystäviä koska hyvät ystävät ovat kultaakin kalliimpia. On sellaisia ihmisiä joita näkee harvoin ja silti tuntuu että yhteys on yllä koko ajan.  Hyvälle ystävälle kelpaa omana itsenään. Hyvää ystävyyttä ei tarvitse kannatella (väkisin).

No ehkä tämä lakko onkin vain osa-aikainen…