Olen koko kevättalven odottanut hippiäistä, sitä pienimmistä pienintä. Ei ole näkynyt, ei kuulunut.  Talven taittuessa lähes äänetön metsä alkoi ensin soida tiaisista, punatulkuista, tikoista... Sitten ilmestyi muutama mustarastas. Taivaalle joutsenten ylilentoja. Kevään huudot toivat haikean, odottavan olon.  

Yhtenä aikaisena aamuna kuulin lopulta peipon ja punarinnan. KEVÄT. Odotettu.

Tänään kuljin tutuilla poluilla koirani kanssa ja yhtäkkiä pellonreunan täytti valtava konsertti. Niin hurmaava ja voimallinen, ettei joukosta oikeastaan erottunut yhdenkään yksittäisen linnun laulu. Sadat peipot, järripeipot ja viherpeipot pyrähtelivät puihin tai pellolle etsimään syötävää, välillä ilmaan isoina parvina. Kylmä niillä kai oli pakkasaamussa. Minuakin alkoi palella. En olisi millään malttanut lähteä pois. En ollut tällaista ennen kokenut.

Odotan pieniä asioita, hippusia. Ja Jumala antaa satakertaisesti, vaikkei sitä mitä pyydän, vaan sitä mitä tarvitsen. Huolenpitoa. Vuorisaarnassa Jeesus kehottaa katsomaan lintuja. Eikä minun tarvitse etsiä tai odottaa lintuja, ne tulevat ajallaan. Ne katsovat minuun.

”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne.” (Matt.6:25)