perjantai, 9. helmikuu 2018

Kartta

kartta.jpg

Kumpi on enemmän hukassa, tie vai kartta?

Polku on sentään jalkojeni alla, tallessa. Tähdistäkö minun pitäisi suuntani ottaa? Entäs jos taivas on kertakaikkisen pilvessä. Yksinäinen tähti kurkkii ja katoaa.

Tutulla polulla osaan kulkea pimeässäkin, no ainakin hämärässä, kaupungin valojen kajastaessa tai kuun kulkiessa taivaanpolkuaan. Olen kyllä kaatunut useamman kerran, mutta se on johtunut vauhdista. Alamäessä ovat jalkani kompuroineet. Tutut kivet ja kannot, juurakot jo muistan. Ja väistän.

Mutta ettäkö pitäisi uskaltaa uudelle polulle. Tai tielle. Pois tältä tutulta ja turvalliselta. Minä tarvitsen kartan. Suunnan minne lähteä. Minne ja miksi. Kunpa joku kertoisi minne.

Sellaisen aarrekartan tarvitsisin. En etsi merirosvojen aarretta, en. En kultakaupunkia. Kun löytäisin suunnan niin tie taitaisi tulla minua vastaan.

https://www.youtube.com/watch?v=HhAA00O496g

keskiviikko, 7. helmikuu 2018

Repaleina

 

reiki%C3%A4.jpg

Hei, entäs jos repaleina onkin kaikkein ehjimmillään? - No tuohan on jo keksitty. Mutta sisäisesti oivallettu, ihan kohta.

Vastamäkiä, alamäkiä, ylämäkiä, mäkiä. Olisipa kesä ja vaarat, tunturit. Avaruus. Tuuli. Minne tuuli tytön kuljettaa?

 

"Katso naavaan puun taa
Tutki tuulen suuntaa
Se on pohjoinen
Tiukka mutru huuleen
Selkä vastatuuleen
Kestät kyllä sen
Kulkija ne tietää
Kulkija ne sietää
Luonnon oikut nuo
Tuuli toista haastaa
Turhat toiveet raastaa
Voittoja ei suo
Minne tuuli tytön kuljettaa
Milloin tuulentuvan nähdä saa
Tuuli on vastainen
Kääntyykö suunta sen
Minnekä tuuli vienee
Mistä kohta tuulen suunta lie
Minne tuuli tytön nyt taas vie
Tuulesta temmaten
Rauhaansa saako ken
Minne tuuli kuljettaa
Vietin vuotta monta
Nuorta, huoletonta
Tuuli vuodet vei
Tuulella on potti
Tuuli kaiken otti
Tuuli anna ei
Pakkomielle matkaan
Minut ajoi hatkaan
Tuulen teille vaan
Tuuli tuuti lastaan
Kuulla ainoastaan
Viiman laulun saan
Minne tuuli minut viedä saa
Minne puuska roskan riepottaa
Tuuli on vastainen
Kääntyykö suunta sen
Minnekä tuuli vienee
Mistä kohta tuulen suunta lie
Minne tuuli tytön nyt taas vie
Tuulesta temmaten
Rauhaansa saako ken
Minne tuuli kuljettaa?"

Juha 'Junnu' Vainio

keskiviikko, 13. joulukuu 2017

Olet rakas

20171104_120049.jpg

Miten vaikeaa on rakkaalle ihmiselle sanoa: Olet minulle rakas.

Kun sen sitten sanoo, ääni vapisee. Itku pyrkii ulos.

 

”Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." sanoo tien meille tehnyt.

Mitä minä pelkäisin.

sunnuntai, 8. lokakuu 2017

Taivasheijastus

taivasheijastus.jpg

Taivaan ja maan raja on seitinohut. Kuin taivaan heijastus veteen. Tuskin huomaan rajaa.

Taivaasta voi tuntea aavistuksia maan päällä.

Enkeleitä harva on nähnyt, mutta läsnäolon on tuntenut. Tiesi sen tai ei.  En oikeastaan usko enkeleihin, mutta uskon ja luotan Jumalaan, joka voi lähettää enkelinsä meidän poluillemme. Tehtävänä enkelillä on tulla lohduttamaan, varjelemaan tai tuomaan viestiä. Joskus enkelinä saa toimia toinen ihminen.

Entäpä toisinpäin.  Kirjeessä heprealaisille on merkillinen jae. ”Älkää unohtako osoittaa vieraanvaraisuutta, sillä jotkut ovat yösijan antaessaan tulleet majoittaneeksi enkeleitä.” Tarvitsevatko enkelit majoitusta? Tarvitsevat tai eivät, enkelit ovat meille lähetettyjä vieraita. En voi kutsua heitä kylään, en voi vaatia varjelusta.

Minun tieni kulkee maan korvessa. Saan uskoa, että vierelläni on enkeleitä – vaikken heitä näe. Polku on kivinen ja välillä vaikea. Elämä on välillä pelkkää pimeää yötä. Vuorten kivisten polkujen jälkeen allani on hetken tasaista laaksoa, ja sitten taas yhtäkkiä upottavaa suota. Onneksi saan usein levätä elävän veden lähteellä. Onneksi saan katsella vettä, joka heijastaa taivasta.

Haluaisin niin kovasti tietää asioita eteenpäin. Oman tieni, huomisen polut.  Jos kyselen johdatusta, niin vastaukset tulevat kyllä ajallaan. Tänään ne tulivat laulettuna. 

 

"Valkeus kirkas päällä synkän maan,
nyt johdata!
Tietä en itse tunne ollenkaan.
Nyt johdata!
Matkaani ohjaa! Kauas näe en,
vain askelen, vaan ottaa tahdon sen.

Ennen en, Herra, koskaan rukoillut:
Nyt johdata!
Polkuni itse olin valinnut.
Nyt johdata!
Ylpeät aikeet, väärät pelkoni,
oi Herrani, ne anna anteeksi.

Herra, et kesken heitä, tiedän sen,
viet taivaaseen.
Yön yli, vuorten, soiden, virtojen
viet taivaaseen.
Aamulla kasvot kirkkaat nähdä saan,
ja valkeus ei sammu milloinkaan."

Virsi 508

maanantai, 2. lokakuu 2017

Rikas

poimulehdet.jpg

Olen rikas.

Sillä lasken kastepisaroita. Havunneulasella, poimulehdellä, hämähäkin verkosta. Lasken taivaalta tippuvia vesipisaroita. Ja kun nostan katseeni ja annan pienen sateen vihmoa kasvojani, näen taivaalla hanhia aurassa. Suon reunasta nappaan suuhuni muutaman karpalon ja silmät kiinni hengitän suopursun ja syksyn vahvaa tuoksua. Hömötiaisen tirskunta koivussa saa minut hymyilemään. Joutsenpari lentää syksyn ruska taustanaan ja minusta tulee upporikas.

Unna Lehtipuun kirjassa Timanttipesula sanotaan: ”Riittävä määrä rahaa on välttämätöntä, jotta saa oman elämänsä tolpilleen – minimissään ruokaa lautaselle, katon pään päälle, vaatteet lämmittämään kehoa. On vahvaa tutkimuksellista näyttöä siitä, että lisääntyvät tulot kasvattavat aluksi onnellisuutta nopeasti, mutta jo perustarpeiden tyydyttämisen jälkeen rahan onnellistava vaikutus hidastuu ja jopa hyytyy… Rahan määrä ei ratkaise, vaan se, mitä rahallasi teet.”

Aika on rahaa, väitetään. Joskus kai aikaa voi ostaa. Tai monella on ensin mieletön kiire ansaita sitä rahaa, jotta saa ostettua vapaata aikaa. Jos sitten ehtii nauttimaan siitä.

Ihmisen elinpäivät ovat rajallista aikaa. Niitä elinpäiviä ei voi ostaa lisää. Ja kaikki tietävät, ettei viimeisessä palttoossa ole taskuja, harva kuitenkin elää todeksi tuota. Mitähän se Jeesus tarkoitti sanoessaan: ”Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen.”  Tai: ”Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.”

Ai niin, piti katsella taivaan muuttolintuja ja suon laidan kasveja, ettei niin paljon murehtisi joutavia. Samalla siinä sitten rikastuu.