Toisinaan kävelyteiden lamput muistuttavat minua Narnian lampuista. Tai ihan siitä yhdestä tietystä. Tiedäthän sen lampun, jonka luona Lucy tapasi fauni Tumnuksen (C.S. Lewis: Velho ja leijona).  Siitä seikkailut Narniaan alkoivat… Odottelen kai turhaan, ei ole fauneja näkynyt näillä kulmilla.

Niin outo olen, että toivon toisinaan, että jossain olisi se vaatekaappi, jonka takana on toisenlainen maailma, Narnia. Hector kyllä lauloi aikoja sitten: ”Narniaan laivat lapsia vei, enää ei niitä näy. Narniaa enää muisteta ei, unet vain sinne käy…”

Päivän uutisten lukeminen tai kuuleminen saa usein huokaisemaan syvään, voi tätä maailmaa. Tv-uutisten kuvia en ole jaksanut viime aikoina katsella. Valkean velhon vallassa taitaa olla tämä telluskin, ihmiset. Pahaa kaikkialla. Missä viipyy Aslan?

”Linnanpihaan tuulee, satyyrit on vieneet aamun pois
ja ruusupensaat kuihtuu hiljaa pois...
Kasvottomat luulee, että lehden noin vain kääntää voi
päiviin jotka puille sielun loi...

Tuule tuuli aikain taa, käy metsään viimeiseen!
Nosta pinnan alta maa, jonka kätkit eiliseen...
eiliseen...

Senhän tietää kaikki nuo, nuo jotka kuusta valon juo
ja aamun värit silmissään tuo maailmaan...
Tuntee polun jokaisen hän joka muistaa ajan sen
kun ensi kerran löysi tiensä Narniaan...

...Aslan...
...Aslan...
...Aslan...

Linnanpihaan tuulee, portit hakkaa vasten toisiaan.
Hiekkaan hukkuu kyynel toisinaan...
Kasvottomat luulee etteivät he enää milloinkaan
löytää voisi tietään Narniaan...

...Aslan...
...Aslan...
...Aslan...”

Hector: Herra Mirandos: Takaisin Narniaan