En minä aina itke tai kyynelehdi kun tunnen vahvasti. Minä vaan lumoudun asioista helposti. Näen pieniä asioita ja koen suuria tunteita. Tai näen suuria asioita ja lumoudun. Joku toinen ei näe mitään siinä missä minä näen kaiken, sillä hetkellä. Juuri nyt katson ikkunasta jääpuikkoja vastakkaisen rakennuksen räystäällä. Kolme pientä jääpuikkoa, joista sulaa hitaasti pisaroita. Tai ehkä pisarat tulevat puikkoja pitkin katolla sulavasta lumesta. Kevät.

Lumoutuminen on minusta suuri lahja.

Lumoutua voi mitä ihmeellisimmistä asioista sillä niin monet asiat ovat ihmeellisiä. Vanha sanonta, että kolmea asiaa voi tuijottaa vaikka kuinka kauan - elävää tulta, virtaavaa vettä ja leikkivää lasta ei siis pidä paikkansa. Asioita on lukemattomia. Hyvä lähtökohta toki on aloittaa noista kolmesta. Varsinkin veden ja tulen tuijottelu on rauhoittavaa. Kai siinä on jotain meidän muinaisesta historiastamme. Luolamiesaikoihin ei varmaan pidetty mindfullness-kursseja, jotta ihminen tiedostaisi paremmin itseään ja ympäristöään. Eikä ollut hiljaisuuden retriittejä, jotta kuulisi paremmin itseään ja Jumalaansa. Elämä oli todellinen survival game. En kadehdi menneiden aikojen "auvoista" elämää, mutta tiedostan että nykyihminen on liian kaukana luonnosta ja miltei liian kaukana todellisuudestakin. Kun on kiire tuottaa, kuluttaa ja olla tehokas, moni suorittaa oman elämänsä loppuun asti - eikä ehdi tai muista elää. Siksikö lomalla pitää hakea elämyksiä, lähteä merta edemmäs seikkailemaan, että kestäisi arjen juoksun ja kiireen. Että kokisi elävänsä oikeaa ja totta elämää edes hetkisen.

Vaikken tiennyt olevani erityisherkkä, olen aina kokenut asiat erityisellä herkkyydellä. En ole elämyshakuinen, koska elämä sinällään on elämystä. En etsi ekstreemiä, koska hyvin usein ihmissuhteet, luonto ja pienet arjen asiat ovat tarpeeksi ihmeellisiä. Sulava jääpuikko, koiran ilmeet kun silitän sitä, kiven päälle kasvaneen sammaleen kauneus, vanhan ladon harmaan laudan puunsyyt, tähtitaivas, kaakaon maku suussani...aivan loputtomasti voisin listata asioita joista lumoudun. Ainoa ehto on vain tiedostaa nuo asiat. Tai oikeastaan nähdä, kuulla, tuntea, aistia.

Luin, että HSP  voi olla yliherkkä. Siis kai myös tavallaan aistiyliherkkä. Itse koen olevani melu- ja valoyliherkkä ja nuo ominaisuudet toki saavat stressaantumaan ja väsymään, pään särkemään. Joskus näköaisti kuormittuu paitsi valoista niin kuvista. Verkkokalvolle 'palaa' kuvia jostain järkyttävästä asiasta ja sitä kuvaa ei saa pitkään aikaan pois. Se voi olla tv-kuva tai uutiskuva. Joitakin päiviä sitten näin netissä kuvan, jossa kiinalaisia koiria laitettiin elävinä, karvat kynittyinä kuumaan veteen kuolemaan. Itku minulta pääsi. Yhden koiran hätä jäi silmiini niin etten pystynyt illalla nukahtamaan. Maailma on täynnä hätää ja olemme liian tottuneita uutiskuviin, jopa niin ettei mikään tunnu miltään. Turrumme ja turrutamme itsemme. Silti vai siksikö väkivaltaviihteelle on kuluttajia.  Todellisuu ympärillämme on niin karmaisevaa, ettei sitä pysty edes käsittämään. Olemmeko me liian turtuneita, onko meidät puudutettu sietämään ja kestämään kaikkea. Herättääkö meitä mikään, vastustamaan tai toimimaan? Onko erityisherkkyys lahja myös siksi, että meitä ei voi turruttaa?

Erityisherkillä aisteilla on kuitenkin paljon myös hyvää annettavaa. Aistin monta asiaa vahvemmin ja syvemmin. Musiikki ei voi olla minulle taustaääntä tai viihdykettä. En vain kuule musiikkia, vaan kuuntelen. Pidän hyvin erilaista musiikin lajeista. Mielialalla on merkitystä tai musiikki tuo tietynlaisen mielen, elämyksen. Sanoilla on merkitystä, melodialla, soittimilla. Tai sanattomuudella. Klassinen musiikki tai kevyt musiikki. Keskiaikainen kirkkomusiikki voi puhutella yhtä painolla kuin tämän päivän iskelmä. Hiljaisuuskin on minulle musiikkia. Musiikkiin liittyy tunteita. Riemua, iloa, lohdutusta, surua, kaipausta...Ajatus siitä, että silloin jos sanat loppuvat, niitä ei enää ole, niin musiikki puhuu. Olen nähnyt jonkun kerran muistisairaan vanhuksen 'heräävän' kuullessaan tutun virren. Silittämällä, antamalla kokemus hyvästä kosketuksesta ja hyräily, niillähän lapsia on aina hoidettu tai rauhoiteltu, tyynnytelty uneen. Sanovat, että keho muistaa niin hyvän kuin pahan kosketuksen. Mieli muistaa hyräilyn  ja keho kosketuksen.