Marjametsä. Hyvä syy mennä metsään. Rekvisiitaksi ämpäri. Tunti tai pari mustikkaterapiaa. Istua mättäällä ja kuunnella, katsella, haistella, maistella. Keräillä. Metsää kaikilla aisteilla. Ja kotiin mukana ämpärillinen antioksidantteja, sitä superfoodia.

Metsään voi mennä millä mielialalla tahansa ja sieltä palaa takaisin yleensä aina paremmalla mielellä. Ajatukset tuulettuvat ja jonninjoutavat murheet putoilevat mättäille.

Metsä on turvallinen paikka olla. Hengittää. Toki joku karhu tai punkki tai muu hönniäinen voi jotakuta pelottaa. Minä olen ikäni kierrellyt karhumetsiä enkä koskaan kuonokkain sattunut. Liki on menty ja samoja mättäitä rohmuttu. Paratiisiin kai kuuluu ’käärmekin’. Jollekin se on paarmaparvi tai itikat, karhu tai pelko eksymisestä. Minun inhokkini on hirvikärpänen, muiden kanssa ollaan suht sovussa. Ja on se kyykin ollut lähellä monta kertaa. Siksi saappaat ja hiki. Eksynyt en ole koskaan, vaikka ämpäri on monesti ollut väliaikaisesti hukassa. Jonkun kerran autokin. Aina olen kotiin takaisin osannut.

Joskus marjametsään menee liian aikaisin ja saaliiksi saa raakoja tai puolikypsiä marjoja. Niiden perkaaminen on hidasta ja vaivalloista. Vaikka ei se silti metsäreissusta hukkareissua tee. Kun ei millään malttaisi odottaa kypsiksi asti. Oikea aika riippuu kesästä. Ja liian myöhään marjastaessa ylikypsät mustikat hajoavat käsiin. Nopeasti syötäviksi kelpaavat, eivät ensi talveen.

Marjankeruu on vähän niin kuin ystävyys. Mietit mitä ja milloin voi 'poimia'. Että olisi oikea aika. Malttamattoman pitää tulla tyhjin käsin tai raakojen marjojen kanssa kotiin. Hyvä marjakesä on lahja, joka tekee onnelliseksi.  Hyvä ystävyys on yhtä turvallinen kuin tuttu metsä. Siinä on hyvä olla. Tutussa metsässä saa jopa eksyä. Jos ei joskus pikkuisen eksy - ei voi myöskään löytää mitään. Etsiminen, löytäminen, eksyminen ja odottaminen ovat taitolajeja kaikki.