”Taivaalle nostan yhtenään
katseeni kaipaavan.
Valoa jos en näekään,
sen tiedän loistavan.”

(Vk 361)

Tiedän tuon. Ahdistuksen ja pimeän keskellä voi joskus nähdä valon häivähdyksen. Tai ei sitä tarvitse edes nähdä – sen tuntee. Tietää.

Valo näyttää varjon. Niin metsän puille kuin meille ihmisille. Joskus se tekee hyvin kipeää, sydämeen sattuu. Joskus se tuo sellaisen rauhan, jota ei ole tiennyt edes etsiä.

”Alkaako yö pimetä? Meidän on määrä katsoa Ylösnousseen valoon, kunnes päivä sarastaa ja kointähti syttyy sydämessämme. Huomaamattomana sisäisenä muutoksena, pitkin elämää, toteutuu ihmisen kirkastuminen.” (Veli Roger)