Sipulikukka. Ensin pelkkää sipulia, salaisuus sisällään. Tuot valoon ja lämpöön, vähän multaa, kenties vettä. Odotat ja odotat. Ja alkaa tapahtua. Aina ei edes tiedä mitä on tulossa, kukka kuitenkin. Aikataulu ei pidä, on maltettava odottaa.

 

Aloitan tänään sipulikukan kasvatuksen. Sen kukan nimi voisi olla ilo tai valo...tai löytö. Tai HSP. Erityisherkkyys. Hyvä nimi hitaalle kukalle.

Kerron miten viisikymppisenä voi yhtäkkiä huomata palapelin palojen loksahtavan paikoilleen. Kaikki palat ovat olleet olemassa, jossakin. Sitten yhtenä helmikuun päivänä joku lähes tuntematon ihminen mainitsee kirjainyhdistelmän HSP ja tutkimusmatka, seikkailu alkaa.

Netin ihmemaasta, kirjastosta, ystäviltä kyselin, etsin ja löysin tietoa HSP:stä ja yhtäkkiä tajusin, että niin monelle asialle tuli yhteinen nimi. Nettitesti kertoi, että lähes kaikki kuvatut piirteet ovat omiani. Tieteellisyydestä viis. Tai siitä, että HSP:n väitetään olevan muotitermi, kaikelle herkkyydelle. Aivan sama, jos tämä juttu toimii ja kertoo sen mitä olen aina itsessäni ihmetellyt.

Ensimmäinen tunne oli ihmettely ja hämmästys. Voiko tämä olla edes totta. Miten en ole tätä aiemmin keksinyt. Niin no, ei kai kymmeniä vuosia sitten tiedetty koko termiä HSP. Highly Sensitive Person. Hienoltahan tuo kuulostaa. Mitä se sitten oikeasti tarkoittaa?

Olen herkkä. Tunnen voimakkaasti. Vähän kaiken. Itken herkästi, niin ilosta, surusta, liikutuksesta tai mistä vaan kun kohdalle sattuu jotain koskettavaa. Olen intuitiivinen. Muiden seurassa olen tuntosarvet töröllään. Tarkkailen muita ja muiden tunnetiloja. Menen niihin helposti mukaan. Hipsuttelen varpaillani, etten vaan....etten vaan ärsyttäisi tai loukkaisi tai hämmentäisi. Olen empaattinen ja joskus yliempaattisuus kääntyy itseä vastaan. Huolehdin aivan liikaa. Olen haju-, valo- ja meluherkkä. Migreenin saan joskus vaikka vain kirkkaan valolähteen vilkaisemisesta. Järkytyn väkivaltaisista kuvista. Vältän television katselua. Musiikki ja muut taiteet koskettavat minua syvälle, luovat elämyksiä. Nautin hyvistä kirjoista, keskustelusta ystävän kanssa. Haltioidun luonnosta. Kaipaan metsään, järven rannalle, tunturiin...Rakastan eläimiä, luonnon kauneutta. Kaipaan hiljaisuutta, rauhaa. Hengellisyys, rukous on elämäni läpäisevä juttu, kuin ilma, jota hengitän. Viljelen hiljaisuutta.

Mieleeni alkaa virrata muistoja lapsuudesta, nuoruudesta. Tunnelmia, tuoksuja, kasvoja, kohtaamisia, iloja ja suruja...Minä olen se ihan tavallinen lapsi, mutta vähän erilainen kumminkin. aikuisuuskaan ei ole aina ollut helppoa. Kolhuja on tullut. Olen kuitenkin hengissä. Elän täysillä.

Matka voi alkaa. Tai sipulin kasvatus.